Hoitopiste Unicco on äidin ja tyttären yhteisestä unelmasta syntynyt ekokauneushoitola Tampereen keskustassa Kauppakadulla. Kaikki sai alkunsa vuonna 2014, kun perustimme ensimmäisen pienen kauneushoitolamme Tampereen Tammelaan. Meille oli alusta asti selvää valita tuotteiksemme ainoastaan luonnonkosmetiikkaa ja pikkuhiljaa aloimme suosia aina vain enemmän ja enemmän Suomessa valmistettuja tuotteita. Nykyisin koko tuotevalikoimamme onkin täysin kotimaista. Suosimme kotimaisuutta myös ihonhoitolaitteissamme.
Nykyiseen kivijalkaan muutimme elokuussa 2021 ja tänä päivänä palvelemme sinua kolmen ekokokosmetologin ja yhden koulutetun hierojan voimin. Meiltä löydät kolme erillistä hoitohuonetta, joten olet lämpimästi tervetullut rentoutumaan myös yhdessä ystävien tai kumppanin kanssa! AUKIOLOAJAT
Olemme avoinna ajanvarauksella ja palvelemme hoitolalla joustavasti sopimuksen mukaan maanantaista lauantaihin. Arkisin pääset nauttimaan hoidoista klo 09 - 21 välillä ja lauantaisin klo 09-16 välillä. Haluamme tarjota jokaiselle asiakkaallemme rauhallisen ja kiireettömän hoitolaelämyksen, joten hoitojen ollessa käynnissä pidämme ulko-oven lukittuna ja puhelimen äänettömällä. Mikäli aikeissasi on saapua tuote-tai lahjakorttiostoksille, saavuthan paikalle shoppailuhetkiemme aikaan. Tällöin ulko-ovemme on avoinna ja henkilökuntamme valmiina palvelemassa myös ostoksille tulijoita. AJANVARAUS
Ajanvaraus hoitoihin onnistuu helpoiten sähköisen ajanvarausjärjestelmämme kautta, jonka löydät sivuston oikeasta yläkulmasta. Mikäli sinulla herää kysyttävää, saat meidät parhaiten kiinni lähettämällä Whatsapp- viestiä numeroon 0452715732 tai sähköpostia osoitteeseen info@hoitopisteunicco.fi. Otamme tiedusteluita sekä varauksia vastaan myös puhelimitse, mutta hoitojen ollessa käynnissä emme pääse vastaamaan puhelimeen. Jätä meille viesti, niin soitamme sinulle takaisin heti, kun sopiva väli ilmaantuu! INFOA HOITOON TULEVALLE
Hoitolamme ovi on lukossa, joten soitathan ovikelloa saapueassasi, niin tulemme pian avaamaan. Toivomme sinun saapuvan hoitoajallesi mahdollisimman täsmällisesti - 5min ennen ajanvarauksen alkua riittää. Näin voimme tarjota jokaiselle asiakkaallemme rauhallisen hoitoaelämyksen ja ehdimme tehdä tarvittavat siivous- ja desinfiointitoimet jokaisen asiakkaan välissä. Astuessasi sisään hoitolaan, kiire jää ulkopuolelle. Haluamme luoda asiakkaallemme aina kiireettömän ja rentouttavan hoitohetken - hoitojen tehokkuutta silti unohtamatta. Varaathan hieman lisäaikaa hoitojen ilmoitetun keston lisäksi, jotta voit rauhassa nautiskella hoidoista sekä vaikkapa kupillisen luomuyrttiteetä hoitosi päätteeksi. Ethän saavu hoitoon milloinkaan sairaana. PERUUTUSEHDOT
Mikäli sinulle ilmaantuu este etkä pääse varaamaasi hoitoon, siirräthän tai peruutathan aikasi viimeistään hoitoa edeltävänä päivänä. Siirron/peruutuksen voit tehdä joko soittamalla, sähköpostilla, tekstiviestillä tai viimeistään 24h ennen ajanvarauksen alkua sähköisen järjestelmämme kautta. Samana päivänä peruutetusta hoitoajasta joudumme perimään 50% hoidon hinnasta ja peruuttamattomasta hoitoajasta 100% hoidon hinnasta. |
Uniccosta löydät nämä ihanat kotimaiset tuotesarjat:
UNNA NORDIC
Talletimme aisteja hellivän metsähetken premium- tasoiseen hoitolasarjaan, jonka pääraaka-aineet ovat peräisin suomen luonnosta ja metsistä. Tuotteiden laadukkaat raaka-aineet sekä harkitut koostumukset vahvistavat ihoa ja aktivoivat sen uudistumiskykyä suomen vaihtelevassa ilmastossa.
Valitsimme tuotteisiin ainoastaan luonnon tehokkaimpia raaka-aineita. Vastuullisesti valmistetut vegaaniset tuotteet sisältävät mm. antioksidanttista ja kosteuttavaa koivunmahlaa, ihoa vahvistavaa mäntyä, virkistävää mustakuusta ja ihon tasapainoa ylläpitävää katajaa sekä ihon omaa mikrobistoa tukevia prebiootteja. Tuotteet valmistetaan omalla tehtaalla Helsingissä. Käytämme Unna Nordicin tuotteita osana kasvohoitojamme. Lisäksi löydät meiltä koko valikoiman sarjan ihania kotihoitotuotteita. |
NATURE'S NEIGHBOUR
Nature's Neighbour on kotimainen, ammattilaisille suunniteltu luonnonkosmetiikkasarja, joka valmistetaan pienissä erissä Talmassa, Sipoon kunnassa. Sarjan tarkoitus on tukea suomalaista ihoa sen vaihtelevissa sääolosuhteissa ja pitää iho kultaisella keskitiellä ihanilla hoitonesteillä, seerumeilla ja öljyillä. Sarjassa ei ole linjoja eri ihotyypeille, vaan tuotteita sekoitellaan keskenään niin, että jokaiselle löytyy sopiva kokonaisuus.
Natures's Neighbour on käytössä kasvohoidoissamme sekä sarjan kotihoitotuotteita voi ostaa myymälästämme. |
FIINI NATURALLY
Tunne ihollasi suomalaisen luonnon puhtaus ja voima!
FiiniNaturally on rehellistä artesaaniluonnonkosmetiikkaa Suomen luonnon tarjoamista puhtaista, laadukkaista raaka-aineista kuten ihanasta kauraöljystä sekä vitamiinipitoisista mustikansiemen- ja tyrninsiemenöljyistä. Tuotteet valmistetaan pohjanmaan lakeuksilla suurella rakkaudella juuri sinulle, joka haluat helliä ihoasi laadukkaalla ja tehokkaalla kosmetiikalla ilman turhia täyteaineita. Tuotteet eivät sisällä lisättyjä hajusteita tai säilöntäaineita ja tämän ansiosta ne sopivat myös erittäin herkälle ja reaktiiviselle iholle. |
PURODORÉ
Huikea pitoisuus vaikuttavia raaka-aineita, kotimaisuus, vastuullisuus, läpinäkyvyys. Niistä on Purodoré tehty. Ylelliset tuotteet ravitsevat tehokkaasti ihoa, hellivät aisteja ja kunnioittavat ympäristöämme - kaikki tämä samalla kertaa. Tuotteet kehitellään ja valmistetaan alusta loppuun Suomessa, Tervakoskella sijaitsevalla tehtaalla. Tuotekehityksestä vastaava Anu Ruohosto kuuluu Suomen eturivin luonnonkosmetiikankehittäjiin.
Jokainen sarjan tuote on tarkkaan harkittu oma kokonaisuutensa eikä niitä ole kyllästetty ylimääräisillä emulgaattoreilla, hajusteilla tai synteettisillä kemikaaleilla. Kaikki sarjan tuotteet ovat 100% luonnollisia ja suuri osa raaka-aineista on luomutuotantoa tai villinä kasvaneita raaka-aineita. Tuotteita sekoittelemalla saamme räätälöityä jokaiselle ihotyypille sopivan kokonaisuuden, joten näin ollen Purodorén tuotteet sopivat niin ikääntyvälle iholle, herkälle iholle kuin rasvaisellekin ihotyypille. Teemme kasvohoitoja Purodoré Professional- linjan tuotteilla ja Purodoré Spa- linjan tuotteita voit ostaa myymälästämme. |
FINPURO
Sokeroinnissa luotamme Finpuron kotimaisiin sokerimassoihin, jotka valmistetaan alusta loppuun Säkylässä. Tuotteiden raaka-aineet ovat 100% kotimaisia ja esimerkiksi 1kg sokerimassan valmistukseen käytetään 14 sokerijuurikasta ja 0,5kg kotimaista puolukkaa. Puolukka hoitaa ihoa sokeroinnin aikana tehden ihosta silkkisen sileän ja pehmoisen.
|
SECRET FOREST SPA
Secret Forest Spa on kotimainen, lähituotantona Tampereella valmistettava jalkojenhoitosarja. Pienissä erissä valmistetut, metsäiset tuotteet kuljettavat hoidossa olijan rentouttavalle retkelle salaiseen metsään.
Pääraaka-aineeksi tuotteisiin on valikoitunut männynneulasuute, joka on pohjoisen luonnon tehokas, hoitava ja hyvin siedetty tehoaine. Männyneulasuute on antiseptinen, se estää infektioita, hillitsee ihoärsytystä sekä toimii luonnollisena aineenvaihduntaa vilkastuttavana aineena. Lisäksi tuotteet sisältävät mm. katajauutetta ja piparminttua, jotka yhdessä luovat tehokkaat tuotekokonaisuudet ja ihanan metsäiset tuoksumaailmat kaikkiin jalkahoitoihimme. |